Esittely

Me wilperiinalaiset asumme Rehulan kylässä, Taipalsaaren järvi- ja peltomaisemissa. Lappeenrantaan on matkaa 20 km. Arkea elän suurimmaksi osaksi yksin koirieni ja muiden eläinteni kanssa, mutta useamman kerran viikossa joku tyttäristäni lapsineen, koirineen ja miehineen tulee tuomaan elämää mummon mökkiin. Yhdessä lenkkeilemme lähimetsissä ja touhuamme koirien kanssa pihalla. Tai rakennamme milloin aittaa, milloin kanalaa. Täällä viihtyvät kaikenikäiset ja -kokoiset ihmiset sekä eläimet.



Cavaliereihin olen tutustunut jo yli 40 vuotta sitten ja ihastus tähän rotuun on säilynyt. Cavalier on mukavan kokoinen ja lempeän luonteensa vuoksi mitä ihastuttavin seuralainen. Papillon on vähän uudempi tuttavuus ja huomattavasti vilkkaampi rotu. Toisaalta se on myös innokas ja reipas harrastuskaveri moneen menoon.
Laumaamme on vielä liittynyt kooikerhondje ja saluki ja aika näyttää, mitä kivaa näiden rotujen parissa vielä keksimme.

Koirien kanssa me harrastamme jonkun verran näyttelyitä. Myös tyttärentyttäreni Lotta lähtee aina näyttelyreissuille innolla mukaan. Koirien kanssa harrastaminen näyttää siis siirtyvän tulevillekin sukupolville.

Pentuja meillä on silloin tällöin. Pentujen vanhempia valitessani tutkin erityisen tarkasti terveystiedot niin pitkälle taaksepäin kuin mahdollista. Haluan myös ehdottomasti säilyttää niin cavalierin kuin papilloninkin iloisen ja ystävällisen luonteen. Pennut lähtevät perheenjäseniksi ja rakastetuiksi lemmikeiksi, näyttelytähtiä tulee siinä sivussa, jos oikein hyvin käy!

Sijaintimme kartalla