![]()
| 12.12.2008 |
Meille tuli tänään uusi koiravauva, Karkki (Honey-Pots Fine
Memory). Karkki onkin ihan erilainen: suuret pystyt korvat
ja häntä mukavasti kippuralla selän päällä! Eli eipä cavalieri
ollenkaan vaan pikkuinen papillonin pentu. Katsotaanpa, mitä
tästä uudesta tuttavuudesta seuraa... |
|
| 16.10.2008 |
Neela kävi ultrassa eikä valitettavasti näkynyt yhtään pentua.
Yritetään uudelleen keväällä.
Mutta onneksi saatiin sentään
hyviäkin uutisia: Tessan (Wilperiinan Anastasia) sydämestä
ei kuulu mitään ylimääräistä! Lääkäri kuunteli pitkään ja
erityisen tarkkaan, koska toukokuussahan sieltä
kuului jotakin. Silloin Tessalla oli hammaskiveä ja
ientulehdus, jotka hoidettiin kuntoon ja nyt
käytiin tarkistuttamassa tytön terveys. Kaikki siis
kunnossa!
|
|
| 24.07.2008 |
Laumamme on
kasvanut kahdella suloisella vuohilapsella, Vilmalla ja
Venlalla. Koirat eivät oikein ole varmoja, ovatko nämä
lintuja vai kaloja, mutta eiköhän tässä ajan kanssa totuta
puolin ja toisin.
|
|
| 18. - 19.07.2008 |
Käväisimme
webmasterimme Tiinan sekä Tove ja Kevin –flattien kanssa
naapurimaassamme Virossa Haapsalun näyttelyssä.
Tuomarina cavaliereilla oli Andreas Schemel ja cavoja oli
paikalla 24 kpl. Matka onnistui hienosti, näyttelypaikkana oli
upea linnoitus, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja
tulokset veivät melkein jalat alta! Ceri oli ensin VSP-juniori ja sai juniori-sertin ja sitten vielä VSP. Masi sai myös sertin ja oli PU2. Suurkiitos taas Helenalle, että sain ottaa pojan mukaan! Myös matkaseuralaisemme Tove sai sertin ja oli ROP. Kiitos Tiinalle järjestelyistä ja kuljetuksista sekä myös mukaan houkuttelemisesta :) Ceri Masi |
|
| 13.07.2008 |
Rantasalmen
näyttely, Masi (Wilperiinan Amadeus) ROP ja sert, tuomarina Marja Kurittu |
|
| 07.06.2008 |
Ceri ROP-pentu
ja KP Pieksämäellä, tuomarina Marjatta Pylvänäinen-Suorsa. |
|
| 05.05.2008 | Neela kävi ultrassa. Pentuja ei ole tällä kertaa tulossa. | |
| 28.04.2008 |
Taran ja Eetun
pennut ovat syntyneet. Lisätietoja pentuja sivulla >> |
|
| 13.04.2008 |
Ceri oli
ROP-pentu ja sai Kp:n Kiihtelysvaaran näyttelyssä tänään.
Tuomarina oli Veli-Pekka Kumpumäki. |
|
| 29.03.2008 | Neela on astutettu Masilla. | |
| 28.03.2008 | Tara kävi ultrassa ja pentuja näyttäisi olevan tulossa 3 - 4 :) | |
| 23.03.2008 |
Olemme
viettäneet pääsiäistä pentutapaamisten ja ulkoilun
merkeissä. Roosan lapsista nyt jo melkein 2-vuotias Leevi
kävi kiirastorstaina kyläilemässä ja 8 kk vanha Kaneli
pitkäperjantaina.
- Henna ja koirat - - Kati ja Kaneli - Pääsiäislauantaina ulkoiltiin oikein isolla porukalla ja Neela teki tuttavuutta vähän isommankin kaverin kanssa!
Myöhemmin
iltapäivällä mummon muru, pikkuinen Lotta ja Ceri
kilpailivat vinkulelusta, välillä Ceri juoksutti sitä
hampaissaan ja välillä Lotta imeskeli tyytyväisenä saatuaan
napattua sen Ceriltä. |
|
| 01.03.2008 | Tara on astutettu. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pentuja odotellaan syntyväksi vapun tienoilla. | |
| 02.02.2008 | Meillä vietetään rauhallista keskitalvea. Mitä nyt Tessa vieraillessaan pistää Cerin kanssa yhteistuumin paikat sekaisin! Onneksi voivat leikkiä myös tuolla pihalla, siellä on tilaa eikä mene matot ruttuun. Nyt vaan odotellaan Taran ja Neelan juoksujen alkamista, toiveissa kun olisi molemmille kesäpentuja. Ja Cerin kanssa odotellaan kevättä, että päästään ensimmäisiin näyttelyihin. Ainakin tyttö osaa esiintyä iloisesti ja reippaasti, katsotaan mitä mieltä tuomarit hänestä ovat. | |
| 30.01.2008 |
Tarakin kävi virallisessa
terveystarkastuksessa: polvet OK 0/0, silmät OK, sydän OK.
Myös Neelalta kuunneltiin sydän, sekin OK. Eli terveitä
tyttöjä!
|
|
| 24.01.2008 | Masin virallinen terveystarkastus: polvet OK 0/1, silmät OK, sydän OK | |
| 2007 | ||
| 09.12.2007 |
Hieno päivä
Messarissa! Masi (Wilperiinan Amadeus) PU2, cacib,
varaserti, tuomarina Paula Heikkinen-Lehkonen: "Vahva maskuliininen uros, oikeat mittasuhteet, erittäin hyvä pää. Tummat silmät, purenta voisi olla tiiviimpi. Täyteläinen eturinta, hyvät raajojen kulmaukset. Hieman tukevassa kunnossa, karva paikoin pehmeää. Selvät värimerkit." - Masi Messarissa - |
|
| 27.10.2007 |
Koiraperheemme
on saanut uuden jäsenen, pikkuisen bt-prinsessa Cerin
(Visakoivun Ceridwen). Sara, Roosa ja Neela suhtautuvat
tulokkaaseen ymmärtäväisesti ja Ceri itse on oikein reipas ja
rohkean oloinen cavalierinalku. - Ceri 7 viikkoa - |
|
| 26.09.2007 | Sivuilla uusi ulkoasu. | |
| 23.09.2007 |
Tänään nautittiin
koirien kanssa kauniista syyspäivästä pellolla ja lähimetsässä. Ihanaa kun aurinko taas paistoi! |
|
| 29.08.2007 | Kaneli ja Kasperi kävivät tänään eläinlääkärintarkastuksessa ja molemmat mikrosirutettiin. Pennut ovat terveitä ja reippaita ja valmiita lähtemään uusiin koteihinsa ensi lauantaina | |
| 12.08.2007 |
Roosan pennut
kasvavat ja kehittyvät vauhdilla. On opeteltu syömään ja
tutustuttu ulkomaailmaan sekä sietämään mm. kynsien
leikkausta. Neela viihtyy hyvin hoitotätinä ja opettaa pentuja
leikkimään koirien leikkejä. Ja välillä vauvalasta kuuluu kova
kiljuminen, kun Kasperi puree Kanelia korvasta! Lieneekö sitä
sisarusrakkautta? Roosa ottaa jo aika paljon "hoitovapaata",
mutta sitten yhtäkkiä muistaa taas, että ne vauvathan pitää
käydä tarkistamassa. Kun toteaa kaiken olevan kunnossa, haluaa
pois naskalihampaiden ulottuvilta ja jatkaa rauhassa uniaan. Eilen oltiin Luumäellä näyttelyssä ja sieltä saatiin kotiin tuomisiksi Masille ERI, sijoitus luokassaan 2. ja Paras uros 4! ![]() - Masi - Tessa ja Tara saivat kumpikin laatuarvion EH, luokkasijoitukset 2. ja 3. Leeville EH ja sijoitus 3. ![]() - Tara ja Tessa Luumäen näyttelyssä - ![]() - Tara Luumäellä - |
|
| 10.07.2007 |
Roosa sai tänään kaksi
pentua. Synnytys oli pitkä ja lääkärin apukin oli tarpeen,
mutta valvottu yö ja kaikki vaiva oli sen arvoista:
lopputuloksena hellyttävän suloiset ja tarmokkaat lapsukaiset.
Roosa hoitaa antaumuksella jälkikasvuaan. ![]() |
|
| 08.07.2007 |
Kevät ja alkukesä on
mennyt vielä taloa ja autotallia viimeistellessä sekä pihaa
laittaessa. Mehän muutimme tänne Rehulaan maalaismaisemaan
viime helmikuun lopulla. Nyt on saatu jo nurmikko kasvamaan ja
leikattukin sitä muutaman kerran. Viime viikolla vihdoin tuli
aita koko pihan ympäri ja koirat pääsevät nyt nauttimaan
täysillä "vapaudesta"! Niillä on tilaa juoksennella noin 1.500
neliön suuruisella alueella ja vauhtia kyllä riittää.
Lämpiminä päivinä ollaan porukalla pihahommissa ja välillä
nautitaan vain auringossa oleilusta tai päiväkahveista uudella
terassilla. - Mummon mökki heinäkuussa 2007 -
Näyttelyissäkin on kevään
mittaan käyty. Tuloksena sieltä on Neelalle nuortenluokasta
EH:t ja sijoitus 3. sekä Haminasta 12.5.2007 että Ristiinasta
17.5.2007, Lappeenrannasta tuli myös EH ja sijoitus 2.
pääsiäisenä, Juvalta 13.1. EH ja sijoitus 4. Roosan
viimekeväisistä A-pennuista Tessa, Tara, Masi ja Leevi olivat
myös Lappeenrannan näyttelyssä mukana ja saivat jokainen EH:n.
Tasainen sarja lapsukaisia! Tessan kanssa käytiin myös
Kotkassa kesäkuussa ja sieltähän neiti nappasi ERI:n ja
luokassaan sijoituksen 3. Tiian hyvässä handlauksessa. Nyt odottelemme
jännityksellä Roosan pentujen syntymää.... parin päivän
sisällä pitäisi alkaa jotain tapahtumaan. |
|
| 07.06.2007 |
Roosa on käynyt
ultrassa ja 2 pentua näkyy olevan tulossa. Kyselyjä on jo niin paljon, etten voi enää ottaa varauksia vastaan. |
|
| 01.04.2007 | Uudet sivut avattu | |